Liiketunnistimet ja Kytkimet
Reagoivat ihmisen liikkumiseen, IR-anturit esim. kaapin oven aukaisuun. Mikroaalloilla toimivat sensorit läpäisevät myös levyn tai ohuita seinärakenteita, joten ne voi laittaa esim. paneelin taakse näkymättömiin.
Mallista riippuen voidaan käyttää hälytinkeskuksen sensorina tai itsenäisenä kytkimenä.
Kytkimen tilalle asennettettava malli säästää pimeässä nappuloiden hapuilun ja myös energiaa, kun valo sammuu aina poistumisen jälkeen itsestään. Kätevä esim. vaatehuoneissa, varastoissa, läpikulkutiloissa.
Soveltuu erilaisille kuormille: suoraan lampuille sekä led-käytössä virtalähteen tai led-driverin virransyötölle. Pienin varauksin sopii myös esim. wc-tiloihin: tunnistin ei havaitse liikkumatonta ihmistä, valo palaa jatkuvasti vain, kun muistaa välillä vilkutella tunnistimelle 🙂 Sammumisviive on n. puoli minuuttia viimeisen liikehavainnon jälkeen. Kytkimenä toimiva liiketunnistin on varustettu myös hämäräkytkimellä, kytkin ei aktivoidu, jos valoa on riittävästi.
IR-antureita käytetään esim. komeron ovissa kytkemään valaistus päälle, kun ovi avataan tai kättä heilautetaan.
Elektronisilla kytkimillä toteutetaan esim. kaapistojen valaistus tms., kun mekaanisen kytkimen käyttö on hankalaa. Valot syttyvät esim. oven avauksesta tai käden heilautuksella.
Kytkin tarvitsee toimiakseen sopivan virtalähteen ja valonlähteen.
IR-anturi komeroihin
- Anturin tunnistusetäisyys max. 50 mm.
- Anturin kokonaispituus n. 60 mm
- korkeus n. 10 mm
- Maksimiteho 20 W
- Johtimet n. 1.5 m
- Toinen johdinpari on syöttöjännitteelle (12 V) ja toinen on ulostulevalle kuormalle (esim. 12 V lednauha). esim. 4.8 W/m olevaa nauhaa max. 4 metriä.
Liiketunnistinkytkin 230 V 40W kattomalli
- Käyttöjännite 230 V AC
- Max. kuormitus 40 W
- Sammutusviive n. 30 sekuntia viimeisen liikehavainnon jälkeen.
- Tunnistimen toimintasektori horisontaalisuunnassa yli 120°
- Uudelleenkäynnistyviive alle 1 s.
- Sisäänrakennettu hämärätunnistin (kytkin ei aktivoidu valoisassa)
- Sopii suoraan vakiomalliseen kojerasiaan, ruuvien etäisyys n. 60 mm.
- Liitännät L in, N ja L out.
- Mitat: ø 97 mm, korkeus 40 mm.
IR-anturi, kädenliikkeeseen reagoiva
- Anturin tunnistusetäisyys max. 50 mm.
- Anturin kokonaispituus n. 60 mm
- korkeus n. 10 mm
- Maksimiteho 20 W
- Johtimet n. 1.5 m
- Toinen johdinpari on syöttöjännitteelle (12 V) ja toinen on ulostulevalle kuormalle (esim. 12 V lednauha). esim. 4.8 W/m olevaa nauhaa max. 4 metriä.
Liiketunnistin kytkin 12-24VDC seinämalli
- Käyttöjännite 12-24 V DC
- Max. kuormitus 8A
- Sammutusviive n. 30 sekuntia viimeisen liikehavainnon jälkeen.
- Tunnistimen toimintasektori horisontaalisuunnassa yli 120°
- Uudelleenkäynnistyviive alle 1 s.
- Toimintaetäisyys jopa yli 9 metriä.
- Sisäänrakennettu hämärätunnistin (kytkin ei aktivoidu valoisassa)
- Sopii suoraan vakiomalliseen kojerasiaan, ruuvien etäisyys n. 60 mm.
Liiketunnistinkytkin / himmennin
- Käyttöjännite 220-240 V AC
- max. kuormitus 800 W induktiivinen, 1200 W resistiivinen.
- Himmennystoiminto 1-10 voltin signaalin kautta.
- Testattu n. 15 metrin päästä, avoimessa tilassa toimii varmastikin vielä kauempaa.
- Sisäänrakennettu hämärätunnistin (kytkin ei aktivoidu valoisassa) kirkkausaste säädettävä.
- Säädettävä pitoaika 5 s- 30 min.